Uutiset

Vantaan hengitysvajepotilaiden palveluyksikön toiminta jatkuu 9Livesin vetämänä

9Lives on hankkinut Vantaan Rekolassa sijaitsevan hengitysvajepotilaiden ympärivuorokautiseen hoitoon erikoistuneen ryhmäkodin. Tulevaisuudessa 9Lives haluaa jatkaa ja kehittää yksikön toimintaa yhdessä alan järjestöjen ja yhdistysten kanssa. Ryhmäkodin toiminnasta on aiemmin vastannut HUS.

9Livesilla on yhteensä noin sata hengityshalvaushoitoon koulutettua lähi- tai sairaanhoitajaa eri puolella Suomea, mikä tekee yrityksestä omavaraisen ja kokeneen palveluntuottajan. Rekolan ryhmäkoti siirtyi 9Livesille helmikuussa, jolloin yksikön uudeksi nimeksi tuli siirtymän myötä 9Lives koti.

”Tämä hengitysvajepotilaiden hoitoon erikoistunut palveluyksikkö on ainutlaatuinen Suomessa. Yksikkö on toiminut jo vuodesta 2007 asti. Halusimme jatkaa pitkäaikaista uniikkia toimintaa ja hyvää perinnettä, jota HUS on siellä tehnyt”, 9Livesin hengitysvajehoidosta vastaava liiketoimintajohtaja Peter Söderlund kertoo.

Hengityslaitteen varassa elävien potilaiden palvelut siirtyivät vuoden alusta terveydenhuollon vastuulta hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle, kun vammaispalvelulaki uudistui. HUSin hengitysvajepotilaiden hoitoon erikoistuneen ryhmäkodin toiminta siirtyi lakiuudistuksen myötä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle. Toiminnasta vastaa 9Lives hyvinvointialueen vammaispalveluiden kumppanina.

Toimintaa kehitetään yhteistyössä alan järjestöjen kanssa

Palveluyksikön siirtyminen 9Livesille ei ole vaikuttanut asukkaisiin tai heidän omaisiinsa, vaan toiminta tulee jatkumaan samaan tapaan kuin ennenkin. Jatkossa 9Lives haluaa kehittää ryhmäkodin toimintaa yhdessä alan järjestöjen ja yhdistysten kanssa.

”Tämä on ensisijaisesti asukkaiden koti. Haluamme tukea ja kannustaa asukkaitamme elämään mahdollisimman normaalia ja hyvää elämää samalla, kun 9Lives koti tarjoaa hoitaja- ja avustajapalvelua jokapäiväiseen elämiseen”, Söderlund sanoo.

Suunnitelmissa on järjestää yksikössä erilaisia tapahtumia yhteistyökumppaneiden ja järjestöjen kanssa. 9Lives kodista halutaan tehdä paikka, jossa asiakkaiden toiveita kuullaan: käydään elokuvissa, urheilutapahtumissa, konserteissa ja järjestetään sukujuhlia.

”9Livesilla on laajaa kokemusta ja erityisosaamista hengitysvajepotilaiden hoidosta eri puolelta Suomea, joten uskon, että meillä on toiminnalle paljon annettavaa. Tämä on meille hieno ja merkittävä asia”, Söderlund iloitsee.

Yhteystiedot:
Liiketoimintajohtaja Peter Söderlund
peter.soderlund@9lives.fi
p. 044 409 0203

Majoitus- ja hoitajapalvelu hengitystuen käyttäjille

Tarjoamme hengitystukea tarvitseville tilapäistä yöpymistä kodinomaisissa tiloissamme Vantaan Rekolassa. Palvelu sopii esimerkiksi matkasi ajaksi tai silloin, kun oma hoitajasi ei ole käytettävissä. Hinta sovitaan palvelutason mukaan.

Varaa etukäteen ottamalla yhteyttä palvelupäällikkö Susanna Lehtimäkeen.

susanna.lehtimaki@9lives.fi

p. 040 509 3441

Hoitaja avustamassa vanhusta kotona