Siirry sisältöön

Kotihoidossa autamme ikääntyneitä asumaan omassa kotonaan. Tuomme kotiisi päivittäisen hoidon, kun toimintakykysi on laskenut. Yksilöllisesti suunnitellut palvelut ja laadukas hoito tekee kotona asumisesta turvallista ja miellyttävää.

Hoitaja kotiin joustavasti aamusta iltaan

9Livesin kotihoito räätälöidään aina sinun ja läheisesi toiveiden mukaan. Hoitajamme ovat tukenasi aamu- ja iltatoimissa: avustavat sängystä nousemisessa, wc-käynneillä, peseytymisessä, pukeutumisessa ja syömisessä. Avustamme sinua myös lääkehoidossa.

Perustoimien lisäksi voimme esimerkiksi jumpata yhdessä asiakkaan kanssa, lähteä saattajaksi lääkäriin tai teatteriin – tai olla seurana vaikkapa korttipelin tai ristikoiden äärellä.

Hoitajamme ovat koulutettuja ja ammattitaitoisia lähihoitajia ja sairaanhoitajia. Pyrimme aina siihen, että tutut hoitajamme ovat helposti tavoitettavissa ja tarpeesi otetaan huomioon yksilöllisesti. 

Palvelemme suomeksi, ja osalla paikkakunnista tarjoamme myös ruotsinkielistä kotihoitoa. Meiltä saat myös yksityiset kotisairaanhoidon palvelut silloin, kun tarvitset ympärivuorokautista hoitoa.

FYSIOTERAPEUTTI KOTIIN

Fysioterapeuttimme auttavat toimintakyvyn parantamisessa sekä vetreyden ja omatoimisuuden ylläpitämisessä niin, että asiakkaan tarpeet ja kodin ominaisuudet huomioidaan. Toistaiseksi tarjoamme fysioterapiapalveluita vain pääkaupunkiseudulla.

kotisiivous

KOTIHOITOA PALVELUSETELILLÄ

Palvelusetelillä voit hankkia meiltä kotihoidon palveluita. Tuotamme palvelusetelillä myös henkilökohtaisen avustajan palveluita.

Jos olet saanut palvelusetelin, ota yhteyttä suoraan asiakaspalveluumme p. 010 633 8585.

Asiakkaaksi hyvinvointialueesi ohjaamana

Teemme tiiviisti yhteistyötä julkisen sektorin kanssa ja olemme usealla hyvinvointialueella julkisen kotihoidon toteuttajakumppani. Jos sinä tai kotihoitoa tarvitseva läheisesi asutte hyvinvointialueella, joka on ulkoistanut kotihoidon palvelunsa meille, et tarvitse palveluseteliä päästäksesi asiakkaaksemme. Hyvinvointialueet ohjaavat sinut luoksemme – ja otamme sinut ilolla vastaan!

Omaishoitajan sijaisuudet

Omaishoitajankin pitää välillä levätä tai hoitaa muita asioita. Tiesitkö, että omaishoitajana voit saada meiltä yksityiseltä palveluntarjoajalta lakisääteisten vapaapäiviesi ajalle sijaisen.

Jos haluat, että läheistäsi hoidetaan vapaapäivinäsi kotona palvelutalon sijaan, voit ostaa meiltä kotihoitoa. Kun on sinun vapaapäiväsi, me pidämme hyvää huolta rakkaastasi.

Kotihoitoon omalla kustannuksella

Haluaisitko hankkia läheisellesi palvelusetelin kattaman kotihoidon oheen vaikkapa ylimääräisen viikoittaisen kotikäynnin tai kauppareissuseuraa? Meillä voi täydentää palvelusetelillä ostettua kotipalvelua valitsemillanne omakustanteisilla lisäpalveluilla. Autamme mielellämme räätälöimään juuri sinun toiveittesi mukaisen paketin.

Kotihoidon hinnat yksityisasiakkaalle

Jos olet yksityisasiakas ja maksat palvelumme itse, huomioithan, että kotihoidon hinnat vaihtelevat paikkakunnan, viikonpäivän ja kellonajan mukaan. 

Tiesithän, että saatat olla oikeutettu eläkettä saavan hoitotukeen?

Voit olla oikeutettu tukeen, jos olet kokopäiväisesti eläkkeellä, sinulla on vamma tai sairaus, toimintakykysi on heikentynyt ja tarvitset apua kotiisi. Mitä enemmän tarvitset apua, sitä enemmän voit saada tukea hoitokustannuksia varten.  

Kotitalousvähennys

Tiesitkö, että jos kustannat kotihoidon itsellesi, vanhemmallesi tai isovanhemmallesi, voit tehdä maksuista 60 % kotitalousvähennyksen verotuksessa? Vähennyksen voit tehdä verotettavista ansio- tai eläketuloista vaikka heti verokortilla. Omavastuu on 100 euroa vuodessa henkilöä kohden. Palveluseteliasiakkaana vähennystä ei voi saada.

Sairaanhoitaja ja potilas

Haluatko kuulla lisää kotihoidon palveluistamme?

Ota yhteyttä! Mietitään yhdessä, miten voisimme palvella juuri sinua tai läheistäsi.

Yhteydenottolomake

HELSINKI

Yhteystiedot

LÄNSI-UUSIMAA

Yhteystiedot

VANTAA JA KERAVA

Yhteystiedot

PÄIJÄT-HÄME

Yhteystiedot

POHJOIS-POHJANMAA

Yhteystiedot

ETELÄ-POHJANMAA

Yhteystiedot

VARSINAIS-SUOMI

Yhteystiedot