Uutiset

9Lives matkalla terveysalan uudistajaksi

Markus Ulfstedt 9Livesin toimitusjohtaja

Tavoitteemme on selkeä: aiomme uudistaa terveysalan kotiin tuotavien ja digitaalisten palveluiden avulla. Olemme jo Suomen suurimpia kotihoidon palveluiden tuottajia – ja paljon muuta, kirjoittaa toimitusjohtaja Markus Ulfstedt. 

Yli puoli miljoonaa asiakaskäyntiä vuodessa. Lähes 2 000 vierailua koteihin päivässä. 

Hoitajiemme tekemän työn määrä on valtava jo yksin kotihoidossa ja henkilökohtaisessa avustamisessa. Niiden lisäksi kohtaamme päivittäin lukuisia ihmisiä ensihoidossa, diagnostiikkapalveluissa ja rokotustoiminnassa.  

Sitä kuinka tärkeää työtä teemme, on vaikeaa kuvata lukujen avulla. Vahvuutemme on, että meillä työtä tehdään vaikeissakin olosuhteissa suurella sydämellä ja pilke silmäkulmassa. Tarjoamme vammaisille ja vanhuksille palveluita, mutta tuomme ennen kaikkea myös iloa heidän päiviinsä. Monelle olemme päivän ainoa ihmiskontakti. 

Työmme tärkeys korostuu väestön ikääntyessä ja erityisesti nyt, kun hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa.  

Monipuoliset kotiin vietävät palvelut 

Juuremme ovat ensihoidossa ja ambulanssipalveluissa, ja siksi tunnemme pyörien päällä liikkuvien palveluiden mahdollisuudet. Me uskomme, että suomalainen terveysala pelastetaan panostamalla juuri niihin – tuomalla sosiaali- ja terveyspalvelut asiakkaiden koteihin sekä lähipalveluna että etänä tuotettuna palveluna.  

Vuoden 2022 aikana toimmekin pyöriemme päälle lisää osaamista ja palveluja. Työkavereiden määrä yli tuplaantui jo joulukuussa 2021, kun ostimme Stella Kotipalvelut Oy:n. Saimme riveihimme noin 1 700 uutta kotihoidon ja henkilökohtaisen avun osaajaa.  

Nyt olemme entistä merkittävämpi toimija SOTE-alalla: olemme yksi Suomen johtavista liikkuvien terveys- ja sosiaalipalvelujen tuottajista. Pystymme palvelemaan julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaitamme kattavasti aina diagnostiikkapalveluista ensihoitoon ja ambulanssipalveluihin sekä kotihoidosta kotisairaanhoitoon ja henkilökohtaiseen avustamiseen.  

Haastajaksi hyvinvoinnilla 

Tavoitteemme on, että tulevina vuosina kasvamme Pohjois-Euroopan johtavaksi liikkuvien hoitajakeskeisten sosiaali- ja terveydenhuollon tarjoajaksi. Hoitajat ovat tärkein voimavaramme, ja tavoitteeseen onkin mahdollista päästä vain ihmisläheisellä tavalla.  

Tänäkin vuonna panostamme erityisesti hoitajiemme työhyvinvointiin ja siihen, että olemme alan veto- ja pitovoimaisin työpaikka. Satsaamme koulutukseen, joustavaan työvuorosuunnitteluun, kilpailukykyiseen ja läpinäkyvään palkitsemiseen ja siihen, että meillä ihmiset saavat tehdä työnsä hyvin. 

Samalla tähtäämme jo kansainväliseksi terveyspalveluiden menestystarinaksi. Meissä on siihen kaikki ainekset ja kansainvälistymisemme on jo käynnissä: ambulanssimme rullaavat jo Tanskassa Pohjois-Jyllannissa. 

Me ysiläiset toivotamme kaikille hyvää kevättä ja kuluvaa vuotta. Meillä vuoteen on lähdetty uudistetun brändin ja näiden katselemiesi uusien, entistä ehompien verkkosivujen vauhdittamina. Ne tuovat meille uutta virtaa matkallamme terveysalan pelastajiksi. Jatkamme samalla tiellä – pidämme pään pilvissä, jalat maassa ja menemme määrätietoisesti eteenpäin. 

Markus Ulfstedt

toimitusjohtaja 

9Lives